Suopea

Kissoja ja kuvia. Kieltä ja musiikkia. Cats, images, language and music.


4 kommenttia

Korpholmenin hullut eivät huuda enää. Huutavatpa!

korpholmen-ikkuna3-pieni

Miten olla paikassa, joka on rakennettu hylkiöille? Niille jotka on eristetty muusta elämästä?

korpholmen-ikkuna-pieni

Miten kuvata aluetta, jonne suljettiin sairaita ja köyhiä?

korpholmen-kirkko-pieni

Siinäpä astelet Korpholmenin entisellä saarella Kruunupyyssä. Paikalla oli spitaalisairaala, mielisairaala ja vaivaistalo vuosina 1631-1884. Aurinko paistaa. Heinäkuu kukkii. Sairaalan kirkko on rakennettu uudelleen vanhan mallin mukaan. Rakennuksissa tuoksuu terva, ja sitä on hyvä hengittää. Ei ole ilmassa lepraa, eivätkä ”Korpholmenin hullut” huuda.

korpholmen-ikkuna2-pieni

Kirkon vieressä on hautausmaa.

korpholmen-ikkuna4-pieni

Toisella puolella on spitaalisten asuinalue. Spitaaliset kulkevat kirkon ylisille takakautta. Seinässä on pieni aukko, josta sairaat voivat seurata kirkonmenoja.

korpholmen-ristit
Hautausmaan kiveen hakattu värssy vaivaa mieltä:

För gemenskapens skull
har vi gått i ensamhet
För glädjens skull
har vi vandrat i gråt
För livets skull
har vi vandrat med döden

Vi har vågat gå i mörkret
skyddade av ljus.

Hylkiöitä on monenlaisia. Olen hyljeksinyt itsekin. Siksikö Korpholmen saa ajatukset liikkeelle? Matkailu tekee kummia.

Mainokset


Jätä kommentti

Ihan jotain muuta

mansikka200314
”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” ei olekaan oman isänmaan ylistys tai marjojen paremmuusvertailu. Se on oikeustiedettä kaskiviljelyn ajalta, kirjoittaa Hyötykasviyhdistyksen lehti Pähkylä (2/2014).

Näin puutarhatietäjä Anu Ranta:

”Sananlasku liittyy siis kaskiviljelyyn. Viljelyn loputtua kaskettu alue muuttui laitumena käytetyksi ahoksi. Sinne ilmestyi nopeasti mansikka. Niin kauan kuin aholla kasvoi mansikkaa ja ahoa käytettiin laitumena, se oli kaskeajan omaa maata. Sitten kun sinne ilmestyi mustikkaa, ja alue alkoi muuttua metsäksi, siellä oli kaikilla oikeus polttaa uusi kaski.”

mustikka200314
Mielenkiintoista! Ei siis borta bra men hemma bäst, vaan ”aikansa kutakin”. Tuli tuohonkin sanontaan uutta potkua.


7 kommenttia

Ihmiset pistää miettimään

myllynkivi

Äidillä oli potkupuku, pojalla oli potkupuku, vauvalla vaunuissa oli varmaan potkupuku kanssa. Äidin haalari oli paksua harmaata collegekangasta, aurinkolasit pitivät hupun pois silmiltä. Potkupuvun haaraosa lötkötti puolireidessä. Poika tallusteli vieressä varvastossut jalassa.

Näyttääkö se mielestään hyvältä, tuo nainen? Vai tykkääkö se vaan tuosta asusta?

Vaan mikä oikeus mulla on arvostella sen olemusta?

Tuli mieleen toinen nainen, joka tapasi pysäyttää punaisen pikkuautonsa meidän autotallin taakse ja polttaa siinä henkisavut. Se jätti jälkeensä – siihen autotallin taakse – kasan tupakantumppeja ja Omar-karamellien käärepapereita. Olin ensin tuohtunut, mutta sitten ajattelin, että ehkä nämä pysähdykset olivat sen henkireikiä. Ehkä sillä oli tosi vaikeaa ja sille teki hyvää saada ajaa jonnekin, ottaa henkoset ja narskuttaa muutamat karkit. Tai sitten se poti niin kovaa tupakantuskaa, että aina kun se pääsi siihen meidän autotallin kohdalle, tupakat piti kaivaa esiin.

Naista ei ole enää tänä kesänä näkynyt. Siivosin viimeiset Omar-kääreet pois keväällä. Onkohan sillä kaikki hyvin, onko se edes elossa?

Huomisesta alan tarkkailla potkupukuista naista, poikaa ja vauvaa. Voisihan niitä vaikka tervehtiä, jos sattuu ulos samaan aikaan. Tai ainakin tuijottaa hyväntahtoisesti.